Hylkeenpyynti: Kalastuksen suojelua vai luonnonvara ja kulttuuriperintöä?
Hylkeenpyyntikausi alkoi 16. huhtikuuta. Hylkeenpyynti on osa suomalaista rannikkokulttuuria ja sitä perustellaan nykyään erityisesti kalastuksen suojelemisella. Tässä artikkelissa esitetään faktapohjainen katsaus siihen, miten hylkeenpyynti Suomessa toimii.
Suomessa esiintyviä metsästettäviä hyljelajeja ovat harmaahylje (halli) ja itämerennorppa. Saimaannorppaa ei metsästetä, eikä meillä Suomessa myöskään kirjohyljettä. Harmeehylkeen ja itämerennorpan kannat ovat viime aikoina kasvaneet, mikä on lisännyt kalastajille aiheutuvia vahinkoja, erityisesti Perämerellä ja Selkämerellä hylkeiden syödessä saaliskaloja pyydyksistä ja samalla aiheuttaen vahinkoja myös itse pyydyksille. Kalastajat ovat raportoineet merkittäviä tappioita, mikä osaltaan on johtanut metsästyksen säätelyn uudelleentarkasteluun.
Julkisuudessa metsästystä perustellaan vahinkojen ehkäisyllä. Pyytäjille kuitenkin metsästys lienee kuitenkin useammin itseisarvo – luonnon resursseista nauttimista, siinä missä kalastus tai marjastuskin. Eikä hylje siten poikkea vaikkapa pelkästään ruuaksi metsästettävästä jäniksestä.
Vuonna 2025 harmaahylkeen metsästyskiintiö on 1050 yksilöä. Itämerennorpan pyynti on sallittua vain Perämeren–Merenkurkun alueella, jossa kiintiö on 375 yksilöä. Todelliset saalismäärät jäävät kuitenkin usein kiintiöitä pienemmiksi, etenkin harmaahylkeen osalta. Kummankaan lajin metsästys ei enää vaadi erillistä pyyntilupaa, mutta saalisilmoitus on pakollinen. Molempien lajien metsästysaika on 16.4.–31.12. ja saaliin kertymistä ja kiintiön täyttymistä seurataan viranomaisten toimesta päivittäin.
Hylkeenmetsästys tapahtuu kiväärillä veneestä, jäältä tai luodoilta. Pyynti vaatii toimintaan erikoistunutta kalustoa ja varmaa merenkulkutaitoa sekä itse metsästäjältä erittäin hyvää ampumataitoa ja -tarkkuutta, sillä hyljettä ammutaan aina vain suoraan aivoihin. Osin näistä syistä hylkeenpyytäjät ovatkin Suomessa varsin harvalukuinen joukko.
Monille pyytäjille hylkeenpyynti on ennen kaikkea harrastus- ja virkistystoimintaa, joka kytkeytyy saariston ja rannikon kulttuuriperintöön. Huhti-kesäkuussa jäillä liikkuminen ei ole millään merialueella triviaalia satunnaismetsästäjän työtä, eikä ulkomerellä koskaan. Hylkeenpyynti vaatiikin erityisosaamisen lisäksi usein myös suurta vaivannäköä.
Hylje voidaan saaliina hyödyntää kokonaisvaltaisesti. Hylkeen lihaa voidaan laittaa ruuaksi ja turkki voidaan muokata asusteiksi. Myös rasvaa eli traania voidaan hyödyntää vaikkapa puun suojaamisessa perinnereseptein. Suomesta pyydettyjen hylkeiden tai niistä valmistettujen tuotteiden kauppa on kielletty, joten hylkeet hyödynnetään kokonaan pyytäjien itsensä toimesta. Kiellon estämättä pyytäjä voi kuitenkin lahjoittaa hylkeestä saatavia osia, kunhan ei ota niistä vastinetta.
Hyljekantoja seurataan tarkasti. Luonnonvarakeskus (Luke) tekee mm. lentolaskentoja ja kokoaa saalistilastoja, joiden perusteella säädetään vuosittaiset pyyntikiintiöt. Harmaahyljekanta on nykyään kasvanut jo yli 40 000 yksilön suuruiseksi, joista vuosittain metsästäjien saaliiksi jää noin 300 hyljettä.
Suomessa hylkeenpyynti on säänneltyä, rajattua ja perustuu tutkimustietoon. Tavoitteena on tasapaino kalastuksen ja luonnon välillä, kulttuuriperinne huomioiden. Debattia hyljepopulaatioiden sopivasta koosta käydään. Selvää jokatapauksessa on, että tällä hetkellä sekä harmaahylkeen että itämerennorpan kannat voivat Suomessa varsin hyvin.
