Sanassa ”metsästys” on paljon sisältöä. Metsästys ei ole ympäriinsä ampumista ja kaiken liikkuvan tappamista. Se sisältää paljon tietoa, taitoa, muistoja ja kokemuksia. Se sisältää paljon sellaista, mistä suurin osa meistä ihmisistä on jo alkanut vieraantua. Elämä ja kuolema, perustaidot luonnossa, yhteisöllisyys, rauha ja silti jatkuva liike. Se on kokemista, oppimista ja kasvamista, luonnollisten asioiden näkemistä ja hyväksymistä, palaamista takaisin sinne, mistä olemme tähän hetkeen tulleet. Maailmaan, jossa erilaisilla ominaisuuksilla syntyneet ihmiset pyrkivät toimimaan yhteisön hyväksi ja hyödynsivät sitä, mitä ovat. Metsästyksessä et ole koskaan valmis, vaan aina ja ikuisesti oppilaana.
Isoisäni oli taitava metsästäjä. Hänen aikanaan osa perheen ruuasta hankittiin metsästämällä, ja se oli luonnollinen osa arkea. Tämä perinne on jatkunut meidän perheessämme – tuotantolihaa ei juuri syödä, vaan kaikki punainen liha tulee edelleen metsästämällä.
Minä olen kasvanut metsästäen pienestä pojasta saakka. Olin usein mukana vanhemman veljeni metsästysreissuilla, ja hän oli se, joka opetti minut metsästämään ja opetti erätaitoja. Ne taidot ovat olleet luonnon kunnioittamisen ja arvostamisen peruskulmakivi, sillä mikään ei tule itsestään – kaiken eteen on nähtävä vaivaa. Silti minusta ei kasvanut psykopaattia, vaan todellisuudessa empatiakykyni on todennäköisesti kehittynyt paljon enemmän tämän elämäntavan seurauksena, kuin mitä se olisi ilman sitä. En keksi mitään muuta, missä kaikki elämän perusasiat syntymän ja kuoleman välillä on niin vahvasti läsnä, kuin metsästys.
Jokainen tappamani eläin on jättänyt minuun jonkin jäljen. En ole koskaan ottanut kevyesti sitä, että eläin menettää henkensä minun toiminnan seurauksena. Jokainen kaato on muistutus siitä, että tämä eläin antoi elämänsä, jotta minun ja perheeni elämä voi jatkua. Se luo minuun surua ja iloa yhtäaikaa. Onnistumisen riemu ja kuoleman aiheuttama suru tuovat tilanteeseen valtavan ristiriidan ja jokainen kerta on omalla tavallaan raskas. Siksi arvostan jokaista saalista ja käytän sen mahdollisimman tarkkaan hyödyksi, ettei se olisi kuollut turhaan.
Koskaan en kuitenkaan koe pettymystä, vaikka palaisinkin metsästä tyhjin käsin. Jokainen reissu antaa minulle jotain: rauhaa, vapautta ja muistutuksen siitä, kuka minä pohjimmiltani olen – metsästäjä-keräilijä. Se tuntuu luonnolliselta, ja siksi palaan metsään aina uudestaan.
Minusta on myös mielenkiintoista opetella eläinten elintapoja, seurailla niiden liikkumista ja elämää. Eläimet ovat uskomattoman ihmeellisiä ja vaikuttavia. Niillä on mitä moninaisimpia ominaisuuksia ja taitoja – tapoja selviytyä, löytää ruokaa, suojautua ja jatkaa sukuaan. Jokainen havainto muistuttaa siitä ikiaikaisesta kehityksestä, jonka kautta kaikki elämä on muotoutunut ja sopeutunut ympäristöönsä.
Ihminenkin on vain yksi näistä lajeista, omalla tavallaan kehittynyt muiden rinnalla. Metsässä sen tajuaa ehkä kirkkaammin kuin missään muualla: emme ole irrallisia luonnosta, vaan osa sitä.
Haluan omalta osaltani jatkaa tätä perintöä ja antaa kaiken oppimani myös omille lapsilleni. Haluan siirtää heille sen, minkä olen itse elämäni aikana oppinut – luonnosta, käsityötaidoista, elämästä ja kuolemasta, toisten ja itsensä kunnioittamisesta. Ihan kaikesta.
Metsästys ei ole minulle vain tapa hankkia ruokaa. Se on perintö, elämäntapa ja syvin mahdollinen yhteys luontoon. Se on kunnioitusta, läsnäoloa, oppimista, vastuuta ja kiitollisuutta – osa minua itseäni, jonka haluan jättää myös tuleville sukupolville.
-Jake-