Suden kiintiömetsästys alkoi tammikuun alussa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa keskustelu on käynyt kuumana aiheen ympärillä monenlaisten väitteiden lennellessä eri suuntiin. Kokosimme vastauksia yleisiin argumentteihin, jotka eivät näkemyksemme mukaan kestä tarkempaa tarkastelua.
Kyllä, niin tappavat. Mutta asiassa tulee huomioida myös mittakaava.
Suomessa on 800 000 koiraa, jotka ovat päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa ja joista valitettavan moni on huonon/osaamattoman omistajan käsissä. Koiran ja ihmisen välisiä kohtaamisia tapahtuu päivittäin miljoonia, mikä johtaa väistämättä siihen, että joskus (erittäin harvoin) olosuhteet kärjistyvät syystä tai toisesta konfliktiksi.
Vaikka susien määrä on vain noin 0,6 promillea koirien määrästä, ne aiheuttavat jo nykyään merkittäviä vahinkoja mm. lammastiloilla. Lisäksi susien ihmisillekin aiheuttamat uhka-/vaaratilanteet sekä susiin ja muihin suurpetoihin liittyvät poliisin tehtävät ovat viime vuosina lisääntyneet merkittävästi. [1]
Teoriassa ehkä, käytännössä eivät mitenkään.
Luonnonvarakeskus on arvioinut poronhoitoalueen eteläpuolisen Suomen ekologisen kantokyvyn maksimiksi n. 1600 sutta (mikäli reviirit ovat laumareviirejä ja laumakoot tyypillisiä) [2]. Tällainen määrä susia kykenisi saalistamaan ja syömään vuodessa noin 16 000 hirveä (olettaen, että ne eivät söisi mitään muuta) [3]. Hirven vuotuinen vasatuotto on kuitenkin noin 30 000 vasaa [4], joten on selvää, että sudet eivät pystyisi pitämään edes hirvikantaa kurissa, muista hirvieläimistä tämän lisäksi puhumattakaan.
On myös huomioitava, että susi on opportunistinen saalistaja, eli se valikoi syötäväksi aina helpoimman mahdollisen saaliin [5–9]. Hirvi on saaliina ennemminkin vaikeimmasta päästä, joten saalistuspaine kohdistuisi hyvin todennäköisesti suuressa mittakaavassa helpompiin saaliisiin, kuten kotieläimiin tai vaikkapa harvinaiseen, muualta maailmasta lähes täysin hävinneeseen metsäpeuraan.
Onkin selvää, että paitsi luonnon, myös yhteiskunnan sietokyky tulisi susikannan koon osalta vastaan huomattavasti ennen kuin kanta olisi tarpeeksi suuri pitämään maamme hirvieläinkannat kurissa.
Ei uhkaa.
Suomen susikanta oli Luonnonvarakeskuksen mukaan maaliskuussa 2025 todennäköisimmin 430 yksilöä ja marraskuussa 2025 vastaavasti 550 yksilöä [10]. Suden viitearvoksi (”suotuisan suojelun taso”), jonka alle susien lukumäärä ei saa laskea, on määritetty 273 yksilöä [11].
Luonnonvarakeskuksen laskurin mukaan 300 yksilön susikannan todennäköisyys hävitä Suomesta seuraavan sadan vuoden aikana on 0,5 prosenttia [12].
Suden metsästyskiintiö tullaan määrittelemään vuosittain erillisellä asetuksella, tuoreimman kanta-arvion pohjalta siten, että sen täyttyminen ei saa johtaa susien määrän putoamiseen viitearvoa matalammaksi [13].
Kevättalven 2026 metsästyskiintiö on 100 sutta, jonka täyttyessäkin susikanta jää reilusti viitearvoa suuremmaksi.
Ei niin – ja juuri sitä tavoitellaan.
Kun sutta – tai mitä tahansa riistalajia – metsästetään, saaliiksi jäävät todennäköisimmin pelottomimmat yksilöt, kun taas arat yksilöt jäävät eloon ja lisääntymään. Tätä ilmiötä kutsutaan ”suuntaavaksi valinnaksi”.
Kun pelottomia yksilöitä kaadetaan ja aremmat säästyvät, muuttuu ennen pitkää koko populaation käyttäytyminen.
Arat yksilöt opettavat sekä geeneillään että käytöksellään myös pentunsa ihmisaroiksi, jolloin ihmisten ja susien väliset kohtaamiset ja konflikti vähenevät, mikä on metsästyksen perimmäinen tarkoitus. [14–16]
Ei ole.
Väitteellä tarkoitetaan toki Suomessa eläviä yksilöitä, mutta jätetään samalla mainitsematta se, että saimaannorppa on endeeminen laji, jonka koko globaali kanta elää Saimaan altaassa.
Saimaannorppia on maailmassa noin 530 [17], susia 200 000–250 000 [18].
Saimaannorpan vertaaminen suteen onkin malliesimerkki argumentaatiovirheestä nimeltä ”virheellinen analogia”, jossa kaksi yhteismitatonta asiaa rinnastetaan keskenään.
Kaiken lisäksi väite on sellaisenaankin kyseenalainen, sillä Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän arvion mukaan marraskuussa 2025 Suomessakin susia on enemmän (n. 550) kuin saimaannorppia (n. 530).
On.
Viimeisen dokumentoitu hyökkäys tapahtui Intiassa 22.12.2025, kun 3-vuotias lapsi kuoli susihyökkäyksen seurauksena [19]. Hollannissa yksinäinen susi hyökkäsi 6-vuotiaan lapsen kimppuun heinäkuussa (HUOM! Instagram-julkaisuun eksynyt väärä kuukausi) 2025 ja yritti raahata tämän metsään [20–21].
Susihyökkäyksiä on tapahtunut käytännössä kaikkialla, missä vahva susikanta ja ihmiset elävät samoilla alueilla.
Suomessa susihyökkäyksiä ei ole tapahtunut sitten 1880-luvun siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomessa ei ole ollut susia. Susi hävitettiin Suomessa lähes sukupuuttoon 1800- ja 1900-lukujen taitteessa ja aina vuoteen 1975 asti sudesta maksettiin tapporahaa. Nyt kanta on suurimmillaan sitten 1800-luvun, minkä myötä uhkaavia tilanteita on jo alkanut syntyä.
Susi on opportunistinen saalistaja ja jos se kokee esimerkiksi lapsen helpoksi saaliiksi, sillä ei ole mitään syytä jättää tilaisuutta käyttämättä.
Todellakin kuuluu.
Hyvin pientä ääriporukkaa lukuun ottamatta kukaan ei ole asiasta eri mieltä.
Suurin osa suomalaisista arvostaa sutta. Tämä pätee myös metsästäjiin.
Susien aiheuttamat vahingot, vaaratilanteet ja poliisitehtävät ovat kuitenkin vahvassa kasvussa [1, 22]. Hyökkäykset koti- ja tuotantoeläinten kimppuun lisääntyvät vuosi vuodelta ja sudet ovat alkaneet aiheuttaa vaaratilanteita myös ihmisille.
Kun susien aiheuttamat konfliktit lisääntyvät, ihmisten mielipide susista jyrkkenee. Jos tilanteeseen ei reagoida, suteen aletaan suhtautua haittaeläimenä.
Karhu- ja ilveskannat ovat pitkään kasvaneet tasaisesti, vaikka niitä on saanut metsästää [23, 24], ja molempia pidetään arvokkaana ja kunnioitettuna riistaeläimenä. Susi kuuluu tähän joukkoon – ja Suomen luontoon.
Pihoille, karja-aitauksiin ja kouluteille sudet eivät kuitenkaan kuulu.
Ei pelastanut.
Susien merkitystä Yellowstonen kansallispuiston ekosysteemien elpymisessä on liioiteltu valtavasti ja tätä myyttiä on edistänyt erityisesti laajalle levinnyt internetdokumentti ”How Wolves Change Rivers”.
Todellisuudessa suden rooli puiston ekosysteemien muutoksessa on vain pieni pala valtavassa palapelissä, jossa mm. metsästäjät ovat olleet huomattavasti suuremmassa osassa tappaen alueella enemmän hirvieläimiä kuin sudet.
Muun muassa Colorado State Universityn luonnontieteiden professori, tohtori Thomas Hobbs onkin ihmetellyt sitä, miten tarinasta susien merkityksestä Yellowstonen luonnolle on tullut totuus:
”How in the world does this lovely story – and it is a beautiful story – come to be seen as fact?” [25]
Jos väitteen esittäjä ei ole itse keskustellut asiasta metsästäjien kanssa, hän on todennäköisesti väärässä.
Muiden käyttäytymisen taustalla olevien syiden eli motiivien tulkinta vain omaan näkemykseen perustuen osuu harvoin oikeaan, koska toisen ihmisen ajatuksia, tunteita ja vaikuttimia ei voi kysymättä tietää.
Usein kyse tosin ei olekaan aidosta motiivitulkinnasta vaan yksinkertaisesti haluttomuudesta kuunnella tai edes yrittää ymmärtää toisen osapuolen kokemusta tai näkemystä. Tämä on nykyisessä, sosiaaliseen mediaan keskittyvässä ja jyrkän polarisaation leimaamassa nykykeskustelussa valitettavan helppoa, kun keskustelukumppania ei tarvitse kohdata kasvokkain ja totutut käyttäytymisnormit voi heivata romukoppaan.
Ruudun ja erityisesti sen mahdollistaman anonymiteetin takaa on helppoa haukkua toista hulluksi, tappokiimaiseksi tai – mikä ironisinta – empatiakyvyttömäksi murhaajaksi tai psykopaatiksi.
Susipelko on aitoa.
Suomen yleisimpiä pelonaiheita ovat mm. sosiaaliset tilanteet sekä korkeat ja ahtaat paikat [26]. Pelot eivät lähtökohtaisesti perustukaan tietoon tai todennäköisyyksiin, vaan ovat subjektiivisia kokemuksia.
Vaikka se, että ihminen tai hänen läheisensä joutuisi susihyökkäyksen kohteeksi, on erittäin epätodennäköistä, on susi kuitenkin ihmisen hengelle ja terveydelle todennäköisempi uhka kuin korkeat tai ahtaat paikat. Silti emme selittele näitä pelkääville ihmisille, miten heidän pelkonsa ovat aiheettomia ja järjenvastaisia.
Miksi tekisimme näin silloin, kun pelon kohteena sattuu olemaan susi?
[3] Suomen riistakeskus 2013. Hirvikannan hoitosuunnitelma, taustaosio, s. 58–59.
[4] Luonnonvarakeskus: Hirven kanta-arviot ja seuranta.
[5] Becker MS, Garrott RA, White PJ, Gower CN, Bergman EJ, Jaffe R. Wolf prey selection in an elk-bison system: choice or circumstance? Terrestrial Ecology. 2008. Jan 1;3: 305–337.
[6] Yearsley JM. Optimal diet selection, frequency dependence and prey renewal. Theor Popul Biol. 2003. Sep 1;64(2): 129–139.
[7] Mech LD, Peterson RO. Wolf-prey relations. In: Mech LD, Boitani L, editors. Wolves: behaviour, ecology, and conservation. University of Chicago Press; 2003. pp. 131–160.
[8] Sand H, Eklund A, Zimmermann B, Wikenros C, Wabakken P. Prey selection of Scandinavian wolves: single large or several small? PLoS One. 2016.
[9] Stephens DW, Krebs JR. Foraging theory (Vol. 1). Princeton University Press; 1986.
[10] Luonnonvarakeskus (25.9.2025): Susikanta Suomessa maaliskuussa 2025.
[12] Luonnonvarakeskus: Susikannan suotuisan suojelutason viitearvolaskuri.
[13] Laki metsästyslain muuttamisesta 2025/1292. 10 §. Annettu Helsingissä 22.12.2025.
[18] Wolrd Population Review: Wolf Population by Country 2026.
[20] Dutch News (30.7.2025): Six-year-old boy possibly attacked by wolf in Utrecht forest.
[21] Dutch News (8.8.2025): Visitors avoid nature area after ”problem wolf” bites child.
[22] Maa- ja metsätalousministeriön Riistavahingot.fi-verkkopalvelu.
[23] Maa- ja metsätalousministeriö 2/2007: Suomen karhukannan hoitosuunnitelma, s. 11.