”Minkki on äärimmäisen utelias eläin. Se tutkii kaikki kolot ja hajut, joissa se aistii muiden minkkien jälkiä. Tätä käyttäytymistä kannattaa hyödyntää tehokkaassa minkinpyynnissä.”
Tällä sivulla käydään Lauri Kinnusen (@petopyytaja) opastuksessa yksityiskohtaisesti läpi, miten minkkejä voidaan tehokkaasti pyytää hajujen avulla ilman syöttejä, millaisia loukkuja kannattaa käyttää ja miten ne sijoitetaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Minkkiä houkutetaan loukkuun sen omalla hajulla – ei syötillä. Syötit pilaantuvat nopeasti etenkin syksyllä, ja mädännyt haju toimii enemmänkin karkotteena kuin houkuttimena. Kun ensimmäinen minkki saadaan saaliiksi, sen peräpäätä ja hajurauhasia hangataan muihin loukkuihin. Näin kaikki loukut saadaan tuoksumaan aidolta ja houkuttelevalta minkin hajulta.
Jos ensimmäistä minkkiä ei ole vielä saatu, voidaan käyttää väliaikaisia hajulähteitä, kuten:
Kun minkkejä saadaan, kannattaa muutama yksilö pakastaa seuraavaa kautta varten, jotta hajusteita on valmiina.
Pyynnissä käytetään heti tappavia rautoja. Ne mahdollistavat suuremman loukkumäärän käytön, koska niitä ei tarvitse käydä tarkistamassa päivittäin. Loukun on oltava avara, mieluiten läpikuljettava, ja sellainen, että minkki näkee sen läpi. Läpinäkyvyys ja tilavuus parantavat merkittävästi pyyntitehoa.
Perinteiset conibear-tyyppiset raudat, joissa laukaisuviikset roikkuvat ja minkki joutuu työntämään niihin päänsä, eivät toimi yhtä hyvin – minkki aristelee niitä. Tällaisiin rautoihin voi kuitenkin itse askarrella astinlaudan, jolloin ne alkavat toimia yhtä hyvin kuin astinlaudalla laukeavat mallit.
Lauri Kinnusen käytössä on muutama eri loukku-/rautamalli:
Loukku viedään pyyntiin aina minkin luontaiselle kulkupaikalle. Parhaita paikkoja ovat vesistöjen rannat, erityisesti kovapohjaiset rannat, joissa minkki liikkuu vesirajassa. Loukun tulisi näkyä selkeästi minkin silmin. Minkki on utelias ja menee tutkimaan, mikä loukku on, erityisesti jos se haistaa siellä minkin hajua.
Loukku voidaan virittää myös paljain käsin – ihmisen hajulla ei ole kovin suurta merkitystä, koska minkit kulkevat paljon myös ihmisten rannoilla. Tärkeintä on, että loukussa on minkin hajua ja että se on tukevalla alustalla. Loukun ei tule heilua tai liikkua, kun minkki menee sisään, sillä epävakaus voi pelottaa sen pois.
Jos loukku pitää naamioida ilkivallan ehkäisemiseksi, voidaan sen yhteyteen rakentaa ohjuriaita. Tämä voidaan tehdä kivistä, kaatuneista puista tai rungonpätkistä. Aidan korkeus noin 15–20 cm riittää. Minkki kiertää mieluummin esteen kuin ylittää sen, joten se ohjautuu helposti loukun suuaukkoon.
Parhaita pyyntipaikkoja ovat:
Jos vettä virtaa jatkuvasti eikä ole rakenteita, mihin loukun saisi kiinnitettyä, voi käyttää kelluvaa lauttaa. Lautta sidotaan narulla rantaan, sen päälle asetetaan loukku, ja lautta vedetään sillan alle. Minkit uivat matalamman virtauksen puoleista rantaa sillan ali ja päätyvät loukulle.
Purojen rannoilla loukun voi asettaa aivan rantapenkalle, mutta tällöin se pyytää vain kyseisellä rannalla kulkevia yksilöitä. Kun puron yli asetetaan esimerkiksi lankku tai ranka, minkit käyttävät sitä mielellään kulkureittinään. Läpi mentävän loukun voi asettaa tällöin lankun päälle, jolloin se pyytää molempiin suuntiin kulkevat minkit.
Tehokas minkinpyynti perustuu eläimen luontaisen uteliaisuuden ja hajuaistin hyödyntämiseen, ei syöttien käyttöön. Loukun avaruus, näkyvyys ja oikea sijoituspaikka ratkaisevat pyynnin onnistumisen. Kun loukku tuoksuu aidosti minkeiltä ja on asetettu luonnolliseen kulkupaikkaan, se alkaa pyytää tehokkaasti.